|
Uutiset
13.09.2010: Tuottava Idea - kilpailu aluevoittajat julkistettu!
TUOTTAVA-IDEA KILPAILUN ALUEVOITTAJAT SELVILLÄ
Suomen Nuorkauppakamarit ry kampanjoi innovoinnin ja yrittämisen arvostuksen edistämiseksi yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa. Tuottava Idea - kilpailulla halutaan nostaa esiin tulevaisuuden tekijöitä. Menestyäkseen Suomi tarvitsee ennakkoluulottomia ja innovatiivisia yrityksiä ja yrittäjiä. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1977 lähtien. Tänä vuonna kilpailun suojelijana toimii vuorineuvos Jorma Eloranta.
– Haluamme tuoda esiin jatkuvan kehityksen merkitystä niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Menestyäkseen nyt ja tulevaisuudessa, tulee yritystemme pystyä parantamaan tuottavuuttaan jatkuvasti. Keinovalikoima tuottavuuden kasvattamiseen on laaja, kuten kilpailumme sato osoittaa. Tänä vuonna kilpailussa on erityispainoa annettu ideoille, jotka edesauttavat parantamaan julkisen talouden tuottavuutta. Yrityssarjassa painotettiin kansainvälistymisen mahdollisuuksia, toteaa projektipäällikkö Tomi Taipale Suomen Nuorkauppakamarit ry:stä.
Tuottava Idea – kilpailussa palkitaan voittajat yritys- ja yhteiskuntasarjassa. Tänä vuonna kilpailuun saapui yhteensä yli 60 hakemusta ja ideoiden kirjo oli laaja. Ideoiden tasoa pidettiin alueellisissa raadeissa korkeana ja osoittaa, että Suomesta löytyy innovatiivisuutta sekä yrittämisen tahtoa laaja-alaisesti.
| Alue |
Kilpailusarja |
Yritys / Taho |
Idea |
| Varsinaissuomi |
Yrityssarjan voittaja |
Lumi-Group |
LED-valaisin katuvalaistukseen |
| |
|
|
|
| Pääkaupunkiseutu |
Yrityssarjan voittaja |
Safera oy |
Kodinturvalaitteet |
| Pääkaupunkiseutu |
Yhteiskuntasarjan voittaja |
Järvenpään kaupunki |
Resina - henkilöstöpalvelu |
| |
|
|
|
| Pirkanmaa-Satakunta |
Yrityssarjan voittaja |
Metso Mining and Construction Technology |
Murskauslaitoksen säätöjärjestelmä |
| Pirkanmaa-Satakunta |
Yhteiskuntasarjan voittaja |
Ylöjärven kaupunki |
Terveyskioski |
| |
|
|
|
| Pohjanmaa-Keskisuomi |
Yrityssarjan voittaja |
Aivoteollinen Toimisto Oy |
Mediatiski |
| Pohjanmaa-Keskisuomi |
Yhteiskuntasarjan voittaja |
Jyväskylän Yliopisto |
Kasvun kiitorata, kasvuyrityskiihdyttämö |
| |
|
|
|
| Pohjois- ja Itä-Suomi |
Yrityssarjan voittaja |
European Batteries Oy |
Suuret Li-Inon akkujärjestelmät |
| Pohjois- ja Itä-Suomi |
Yhteiskuntasarjan voittaja |
Technopolis Oyj |
Innovation Mill |
| |
|
|
|
| Etelä-Karjala-Häme |
Yrityssarjan voittaja |
Matti Järvinen Sport Oy |
Nanoseos pitopohjasuksille, voitelematon suksi |
Suomen Nuorkauppakamarit ry ja yhteistyökumppaneista muodostunut valtakunnallinen raati valitsee kuuden alueraadin ehdokkaista voittajan, joka julkistetaan lokakuussa järjestettävässä palkintogaalassa. Valtakunnallisen raadin muodostavat vuorineuvos Jorma Eloranta, toimitusjohtaja Risto E J Penttilä, toimitusjohtaja Juha Koponen, toimitusjohtaja Jussi Järventaus, toimitusjohtaja Pekka Tsupari, toimitusjohtaja Timo Vuorinen yksikönjohtaja Jani Eloranta, sijoitusjohtaja Antti Kummu sekä puheenjohtaja Miiariikka Heikkinen.
Lisätietoja:
Tomi Taipale
Suomen Nuorkauppakamarit ry
Kansallinen projektipäällikkö
tomi.taipale@kaarjoki.f
iPuh. 0500-838553
Takaisin
|