Tänään on perjantai, 18. toukokuuta
Etusivu
Hakemuslomake
Markkinointimateriaalit
Suojelijan tervehdys
Taustaa kilpailusta
Tuottava Idea -tarinat
Markku Wuoti
Ponsse
Kilpailun voittajat 2011-1977
Yhteistyökumppanit
Yhteystiedot
Suomen Nuorkauppakamarit ry
Brief in English
Kort på svenska

Markku Wuoti

Marraskuussa 2008 näkyi Suomessa  yritysilmastossa tummia pilviä horisontissa, mutta ei niiden tarkkaa suuntaa tai nopeutta voitu arvioida.

Markku Wuoti teki ehdotuksen Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtajalle valmistella uudelleen 1990-luvun laman aikaisen kriisipalvelun yrittäjille. Idea sai nopean lähdön, sillä helmikuussa 2009 oli Varsinais-Suomen Yrittäjien verkkosivut www.yrittäjäntukiverkko.fi käytössä sekä tarjosi mahdollisuutta vertaistukeen, taloudenvakauttamiseen ja laajan tietopankkiin. Kaksi kuukautta myöhemmin sivut muuttuivat valtakunnalliseksi, johon kaikki Suomen Yrittäjät ry:n 21 aluejärjestöt tekivät omat alueelliset tukipalvelut. Päätoimisia asiamiehiä on kolme ja verkossa on käsitelty tuhansia viestejä yli 1000 yritykseltä, satoja puhelin neuvotteluja sekä henkilökohtaisia tapaamisia. Palkittu 2009 Tuottava Idea on siis tuottanut hyvää tulosta.

Suomen Nuorkauppakamarin Kajaanin palkintogaalassa palkintoa tuli noutamaan idean isä ja verkkosisällön tuottaja, Varsinais-Suomen Yrittäjien kunniapuheenjohtaja Markku Wuoti, joka jo kolmannen kerran oli Tuottavan Idean palkintokorokkeella.  Voitaisiin sanoa, että luovuus ja sinnikäs rohkeus uuden toteuttamisessa on uudistuva voimavara,  jota saa ja pitäisi käyttää johon ikä ei ole rajoite.

Aikaisemmat palkitut ideat ovat vuodelta 1983 Mepu vaunukuivuri  ja 1989 Dryfinn liuotinaineiden lauhdutinkuivaamo, eli yrityssarjassa. Wuotilta voitaneen myös kysyä mikä merkitys Tuottava Idea palkinnolla on ollut yritykselle?.

Yrityksissä ideoita syntyy Suomessa paljon ja joita käytetään myös hyödyksi, mutta SNKK on luodessaan palkinnon korostaa sen tuottavuutta, eli tuotteen markkinakelpoisuus on jo olemassa. Hyvä tuoteidean merkitystä voidaan usein yksinkertaisesti testata kysymyksellä, piitkö sille keksiä uusi nimi?. Eli kun tuotetta on vaikea kuvailla ilman uutta nimeä, ollaan patentin kynnyksellä, jonka Mepu vaunukuivuri myös sai. Tuotteen kaupalliseen menestymiseen on olemassa, myös sillä on oma aikaikkuna, jonka aikana se voidaan hyödyntää , eikä sitä helpota lainkaan se, että tuotetta ei tunneta tai siihen suhtaudutaan varauksellisesti.

Mepu vaunukuivurin vein intoa täynnä ensimmäiseen maatalousnäyttelyyn, mainostoimiston tekemällä infotaululla ja esittelijät puettuna hienon messuasuun. Viljelijät pysähtyivät,  uuden tuotteen eteen ja kysyivät ”mikä laite toi on?”. Viidenkymmenen kysymyksen jälkeen etsin tussikynän, teippiä ja tussikynän sekä kirjoitin siihen VILJANKUIVURI. 

Kauppa lähti kuitenkin hyvin käyntiin ja yritys tarvitsi siihen huomattavan käyttöpääomalainoituksen, jonka osalta rahoittajat eivät suinkaan tulleet rahaa tarjoamaan, tai edes uskoivat tuotteen menestymiseen.

Ensimmäinen nsarja saatiin kuitenkin tehtyä, mutta kun myynti kaksinkertaistui seuraavalle vuodelle ja vientikin näytti mahdolliselta, olivat rahoitusongelmat edelleen keskeisiä.
Tähän hetkeen Tuottava Idea voitto on kuin taivaan lahja, uskottavuusongelma hävisi saman tien ja rahoitustarjouksia tuli useilta tahoilta. 

Dryinn Oy:n tuotteen osalta Tuottava Idea ja siitä tiedottaminen kansainvälisissä tekniikan julkaisuissa avasi nopeasti vientimarkkinat. 

Tärkeä on kuitenkin, että yritys ei jää yksin palkintojuhlan salamavaloihin, vaan käyttää aktiivisesti omassa markkinoinnissa Tuottavan Idean erinomaista tunnettavuutta hyväkseen. Mepu Oy on kasvanut kuivurimarkkinan kotimaiseen kärkeen ja vienti  tuo merkittävän osan liikevaihdosta. Tuotteeseen  kuitenkaan pidä rakastua ja niin möin yrityksen kasvua kaipaavalle kehitysyhtiölle, mutta yritys on jälleen palanut yksityiseen omistukseen ja voi hyvin. Perheen kolmas polvi jatkaa kuitenkin edelleen konepajaperinteitä, mutta itse olen ollut aktiivisesti mukana yrittäjäjärjestössä  ja niin kolmas palkinto tuli nyt yhteiskuntasarjassa.  

“Tuottava Idea -nimisen palkinnon tarkoituksena on pyrkiä lisäämään yritteliäisyyden nauttimaa arvostusta yhteiskunnassamme ja osoittaa, mikä osuus ja merkitys oma-aloitteisilla ja taloudellisten riskien ottamiseen uskaltautuvilla yrittäjillä on maamme talouselämän terveessä kasvussa ja kansamme elintason nousun turvaavassa kehityksessä.” (Lähde: Turun Nuorkauppakamarin
40-vuotishistoriikki)

2010-luvun alkaessa yrittäjyyden arvostus Suomessa on asteikolla korkealla, yhä useampi nuori tekee uravalintansa tietoisesti yrittäjäksi. Näin voidaan katsoa, että Turun Nuorkauppakamarin tavoite on jo saavutettu, mutta palkinnon merkitys ja arvostus ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin sen merkitys korostuu juuri nyt kun kaivataan uutta ja uudistuvaa yritystoiminta vaikeutuneessa markkinatilanteessa.

Omalta osaltani toivotan edelleen menestystä Tuottava Idean määrätietoisille kehittäjille, siitä on tullut kadehdittava ja arvostettu brändi  jolla on todellista merkitystä kun uusi tuote etsii kasvua ja luo edellytykset  uusille kasvuyrityksille gaselli-sarjassa.

Markku Wuoti , Emeritus Yrittäjä, Suomen Yrittäjät asiamies

Tuottava Idea ––historiikki 1977 -- 2007
Tuottava Idea -kilpailu lähti liikkeelle Turun Nuorkauppakamari ry:stä vuonna 1977, jolloin se järjestettiin paikallisena kilpailuna. Jo seuraavana vuonna 1978 kilpailu järjestettiin valtakunnallisena. Merkittävää kilpailun valtakunnallistamisessa oli pääyhteistyökumppani Kauppalehden innostus asiaan. Kauppalehti on ollut mukana Tuottava Idea -kilpailussa alusta lähtien; vuonna 2003 yhteistä tavalta tuli täyteen 25 vuotta. Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n merkittävin yhteiskunnallinen hanke. Kilpailun idea – innovatiivisen yritystoiminnan edistäminen – on tänä päivänä yhtä ajankohtainen kuin se oli kilpailun perustamisvuonna. Kilpailu osoittaa, että nuorkauppakamarit ympäri maan kantavat vastuunsa yhteiskunnasta edistämällä yritystoimintaa, joka parantaa paikallista, alueellista ja kansallista kilpailukykyä. Tuottava Idea -kilpailun perustamissanoissa todettiin vuonna 1977:

“Tuottava Idea -nimisen palkinnon tarkoituksena on pyrkiä lisäämään yrittelijäisyyden nauttimaa arvostusta yhteiskunnassamme ja osoittaa, mikä osuus ja merkitys oma-aloitteisilla ja taloudellisten riskien ottamiseen uskaltautuvilla yrittäjillä on maamme talouselämän terveessä kasvussa ja kansamme elintason nousun turvaavassa kehityksessä.” (Lähde: Turun Nuorkauppakamarin 40-vuotishistoriikki)

Tuottava Idea -kilpailun turkulaisina puuhamiehinä ja silloisina Turun Nuorkauppakamari ry:n jäseninä kilpailun käynnistivät senaattorit Keijo Ketonen, Ilpo Siro ja Pekka Ström sekä Turun Nuorkauppakamari ry:n entiset jäsenet Tapio Peltonen ja Rauno Virtanen. Kaikkien aikojen ensimmäisen Tuottava Idea -palkinnon sai turkulainen Arisuo Oy (nykyisin Turvanasta Oy) Aris-holkkinasta vuonna 1977. Kilpailu järjestettiin ensimmäisenä vuonna paikallisena kilpailuna ainoastaan Turun alueella. Kun Kauppalehden silloinen päätoimittaja Arto Tuominen kuuli kilpailusta, innostui hän siitä siinä määrin, että kilpailusta tehtiin yhteistyössä Kauppalehden, Turun Nuorkauppakamari ry:n ja Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kanssa valtakunnallinen jo seuraavana vuonna 1978. Vuonna 2003 juhlittiin siis valtakunnallisen Tuottava Idea –kilpailun 25-vuotisjuhlavuotta.
Kilpailun tavoite tänä päivänä
Kilpailu on säilyttänyt alkuperäisen ideansa varsin hyvin, kuten edellä olevista perustamissanoista voi todeta. Tuottava Idea -kilpailun tavoitteena on tänäkin päivänä lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien yritysten, yrittäjien ja päättäjien merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvointimme lisäämiselle. Tuottava Idea -kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea. Idea saa olla enintään kolme vuotta vanha ja sen tulee olla jo tuottavassa käytössä. Palkittavaksi voidaan ehdottaa myös henkilöitä, tiimejä tai organisaatioita, jotka ovat idean kehittäneet. Palkittava hanke voi olla julkisella tai yksityisellä sektorilla kehitetty. Arvointikriteereinä käytetään hankkeen uutuutta, hankkeen innovatiivisuutta, idean toteuttamista tuottavaan käyttöön, hankkeen tulevaisuuden kilpailukykyä ja menestysmahdollisuuksia. Erityisesti pk-yrityksiä halutaan kannustaa osallistumaan kilpailuun.
Tuottava Idea -kilpailu vuonna 2003: 25-vuotisjuhlavuosi Vuonna 2003 vietettiin Tuottava Idea -kilpailun 25-vuotisjuhlavuotta. Vuoden tavoitteeksi asetettiin kilpailun profiilin nosto niin jäsenistön kuin ulkoisten sidosryhmien keskuudessa. Kaikessa viestinnässä pyrittiin tuomaan esiin kilpailun pitkät perinteet, sen tärkeä merkitys nuorkauppakamarijärjestön sisällä sekä merkittävät yhteiskunnalliset vaikutukset. Vuoden teemana oli “Innovatiivisellä yritystoiminnalla menestykseen!”.

Ote Mepu  historiikista

Tuottava Idea palkinto
Keväällä kuului myös uusia ääniä, sillä Mepu vaunukuivuri oli valittu Nuorkauppakamarin "Tuottava Idea" kilpailuun, josta tuli  myös voitto.
Palkinto takaisi riittävän uskottavuuden tuotteen markkinointiin , josta olimme aikaisemmin taistelleet ja mahdollistaisi myös paremmat rahoitusmahdollisuudet.
Huhtikuun palkintojakotilaisuudesta tiedotettiin hyvissä ajoin ja siihen piti valmista diakuva esittely.
Samalla otettiin myös kuva koko henkilökunnasta hallin edessä  kuivurin kanssa,  jotka ei vielä silloin tiennyt kuvan varsinaista käyttötarkoitusta.
Valokuva tarjottiin kaikille yrityshaastattelua tehneille toimittajille ja kuva oli näyttävästi esillä lehdistössä.
Yhteinen kuva loi myös mielikuvan yhteisestä voitoista, jota kuva kuivurista ja johtajasta piirustuslaudan edessä ei olisi saavuttanut. 
Metalli ja Puhallin Oy:n toimintaa oli joukkuepeliä, jossa jokaisella oli tärkeä tehtävä tuloksen saavuttamisessa, siksi oli myös olennaista, että he olivat kuvassa mukana ja sillä oli paljon myönteistä vaikutusta myöhemmin kun uusia ongelmia vuosittain tuli ilmi tai tuotantoa piti tehostaa ja organisoida uudestaan.

Metalli ja Puhallin Oy:n henkilökunta
vas. Pasi Lehtonen,  Asko Ahtola, Mauri Kivelä , Raimo Laaksonen Pentti Mustajärvi,, Jukka Ojala, Simo Mäenpää, Lasse Mäki, Petri Lehtonen, Markku Suomi, Reijo Rantanen, Jarmo Aalto, Kimmo Siltanen, Raimo Mäkelä, Matti Pouru, Markku Sundman, Veikko Aaltonen, Arvo Talja, Aira Turpeinen, Ritva Stenius ja Markku Wuoti

Palkintojakotilaisuus Lappeenrannassa oli myös ikimuistoinen, koko perhe oli mukana ja järjestäjän limusiini oli lentokentällä vastassa. Pojilla oli hotellissa hauskaa ja jakotilaisuus ja iltajuhla oli hieno tapahtuma.
Yrittäjänä ja perheenisänä  tuntui kaikki odotukset ja toivomukset nyt täyttyvän, tunnelma on sanoinkuvaamaton, jolloin kaikki vastoinkäymiset unohdetaan ja melkein itsekin usko siihen, että kaikki muuttuu kullaksi omasta  kosketuksella.
Suurperhetietoisuus iski ensimmäisen kerran tajuntaan kun lähdimme hotellista, (nyt ei ollut enää limusiinia paikalla) ja piti tilata kaksi taksia viemän  uusperhettä   lentokentälle.

Metalli ja Puhallin Oy:ssä riitti kiireitä,  vaunukuivurin myyntiponnistelut Ruotsiin aloitettiin ja  Elmian maatalousmessuihin varattiin näyttelypaikka.